Totta kai –filosofia

Hyvä ystäväni Jyrki Sukula esitteli minulle opettelemansa totta kai –filosofian, joka soveltuu erityisen hyvin asiakaspalveluun, mutta jota voi käyttää elämässä laajemminkin.

Sen idea on yksinkertainen.

Kun asiakas esittää pyynnön, minkä tahansa, ja kysyy onnistuuko, vastaus kaikkeen on aina: ”totta kai”.   Laajemmin elämässä tätä samaa tapaa voi käyttää koska tahansa kun eteen tulee yllättäviä haasteita.

Olennaista on se että vastaksen on tultava selkäytimestä – heti, miettimättä, automaattisesti.

Lue lisää

Toisinsanoen

Olin vuosikausia myöhässä kaikkialta. Lopulta kyllästyin ja päätin muuttua.  Testasin eri tapoja. Kokeilemistani tavoista vain yksi toimi. Aloin puhua itsestäni ihmisenä, joka ei ole koskaan myöhässä. Sanojen merkitys oli valtava. Epätosi muuttui todeksi – aloin uskoa puheeseeni itsekin, vaikka tiesin sen olevan vielä silloin epätotta.

Työelämämme on täynnä haasteita, joihin me yritämme epätoivoisesti keksiä toinen toistaan kekseliäämpiä ratkaisuja. Monet yrityksemme ongelmiemme ratkaisemiseksi ovat kunnianhimoisia ja oivaltavia. Mutta niissä on yksi ongelma. Ne eivät toimi. Ihmiset ovat tapojensa orjia. Muuttuminen on vaikeaa. Lue lisää

Vaikealta tuntuu!

Yksi yritysmaailman legendaarisimmista sanapareista on ”vaikealta tuntuu”. Tämä lyhyydestään huolimatta kovin monikäyttöinen ja huippusuosittu lause on yksi innovaatioiden, luovuuden ja rohkeuden suurimmista vihollisista.  Me kaikki olemme käyttäneet tätä lausetta niin pitkään, että se alkaa tulla jo selkäytimestä, liki ajattelematta, reaktiona.

Kun joku ehdottaa, että voisimme järjestää uudentyyppisen seminaarin, vastaus on ”vaikealta tuntuu”, koska me emme tiedä tuleeko kukaan paikalle. Kun joku rohkenee kysyä, voisiko pikkujoulut olla tänä vuonna aivan erilaiset, sekin ”tuntuu vaikealta”. Kun haluamme lopettaa tuotelinjan tai lanseerata uuden, vaikeaa sekin on. Lue lisää

NÄPIT IRTI!

Monet meille tärkeät resurssit ovat rajallisia. Me tiedämme miten niiden kanssa tulee toimia. Kun öljy uhkaa loppua, me kiinnostumme uusiutuvista luonnonvaroista. Samalla öljyn hinta nousee.  Kun valaat tai delfiinit uhkaavat kuolla sukupuuttoon, me järjestämme kampanjoita ja säädämme lakeja.

Suhtautumisemme rahaan on samansuuntainen. Kun rahaa on paljon, me olemme helposti leväperäisiä ja tuhlaamme. Mutta kun esimerkiksi kuukausi lähenee loppuaan ja pussin pohja alkaa häämöttää tyhjyyttään, me alamme kummasti säännöstellä kulutustamme. Jos haluamme hankkia jotain suurta tai hienoa, hyväksymme mukisematta, että meidän tulee säästää. Lue lisää

Stop press. Ikiliikkuja keksitty!

Kirjoitin viikko sitten kolumnin Kauppalehteen suomalaisten muuttuneesta sähköpostikäyttäytymisestä. Kolumnin ydinviesti oli selkeä. Otteemme on kirpoamassa. Meilejä tulee niin paljon, että yhä useampi ei pysy enää perässä. Tärkeisiinkin meilihin vastauksena on hiljaisuus. Shhhh. Ei  kuittausta, ei mitään.

Sain kolumnistani palautevyöryn, joka oli  ylitsevuotavan myönteinen. Kaikki tunnistivat ongelman ja kaikkia se ärsytti.

Tietysti on olemassa mahdollisuus, että minä ja kaikki muut ärsyyntyneet ihmiset kärsimme uskottavuus / kiinnostavuus / status –vajeesta. Että  pääsääntöisesti ihmiset kyllä vastaavat meileihin, mutta välttävät ainoastaan vastaamasta juuri meille. Lue lisää

Lomille lomps?

Olen viettänyt viimeiset seitsemän kesää Italiassa. Lähden kesäkuun alussa ja palaan elokuun alussa. Olen poissa kaksi kuukautta. Kun kerron tästä ihmisille, kaikki sanovat, että ihanan pitkä loma.  Joskus yritän korjata, aina en jaksa.

Haluaisin korjata, koska kateus on tylsä tunne. Tosin kun selitän mistä on kysymys,  kateus muuttuu hetkessä toiseksi tylsäksi tunteeksi, sääliksi.  Sillä kun kerron että itse asiassa teen töitä muutaman tunnin joka päivä koko kesän ajan, yleensä kuudesta yhdeksään aamulla, viikonloppuisinkin ja lisäksi luen ison kasan kirjoja ja lisäksi kirjoitam yhden, kaikki kysyvät voivotellen, että eikö sinunkin pitäisi joskus rentotua? Tähän en enää jaksa argumentoida mitään. Lue lisää

Hyvältä ei näytä ja huonompaan ollaan menossa.

Olen puhunut viimeisen vuoden aikana useamman kymmenen yrityksen henkilökunnalle ja pyrkinyt kysymään joka kerta saman kysymyksen: ”kuinka monella on töissä ylimääräistä aikaa?  Kuinka monella ei ole jatkuvasti valtava kiire”. Vastaus on aina sama. Hermostunut nauru. Nauru!? Miksi?  Koska kysymys on tyhmä, retorinen. Tietenkään kenelläkään ei ole aikaa.

Miten on mahdollista, että asiasta, jonka pitäisi olla periaatteessa järkyttävä ongelma, on tullut itsestään selvä fakta, annettu asia, jotain liki hysteerisen hauskaa. Lue lisää