On pätkätöitä ja on pätkätöitä

Tämänkertaisessa kirjoituksessani esitän yhden työelämän murrosta koskevan väittämän ja lisäksi yhden toivomuksen. Jos molemmat toteutuvat, muuttuu työnteko nykyistä mielekkäämmäksi ja palkitsevammaksi. Jos sen sijaan väittämä tulee todeksi, mutta toive ei, kurjistuu työnteko monella meistä.

Väittämäni on seuraava: työskentely fragmentoituu monella eri tasolla. Projektit lyhenevät ja niitä tehdään useita samanaikaisesti. Työsuhteiden kestot niin ikään lyhenevät. Organisaatiot muuttuvat tiukoista hierarkioista matriisien kautta verkkomaisiksi, aiheuttaen työntekijälle painetta yhteistyöhön aikaisempaa useampien sidosryhmien kanssa.

Väittämän voi nähdä joko uhkana tai mahdollisuutena, riippuen siitä, toteutuuko myös toiveeni. Se liittyy työelämässä viihtymiseen ja jaksamiseen. Työntekijöiden pitää olla kunnolla motivoituneita, jotta he jaksavat arkista aherrustaan. Sitä kautta työnantajakin hyötyy.

Olen kirjoittanut tässä blogissa motivaatiotekijöistä aikaisemminkin, mutta tällä kertaa haluaisin erityisesti nostaa esille työntekijöiden ”itsemääräämisoikeuden” eli mahdollisuuden vaikuttaa omaan työhönsä eri tavoilla, sekä sisällöllisesti että menetelmällisesti. Toivon siis tulevaisuudelta, että omaa työtä päätöksentekoa vyörytetään pomoilta työntekijöille, mikä edellyttää tietysti työntekijöiden valmentamista tähän.

Oheinen kuva valottaa tätä dynamiikkaa neljän eri stereotypian kautta. Nelikentässä vasemmalla ylhäällä on kuva tuomareista. Tähän laatikkoon kuuluvat ne ammattikunnat, joiden työsuhteen jatkuvuus on tyypillisesti melko turvattua, jotka edellyttävät vahvaa oppineisuutta ja kykyä itsenäiseen päätöksentekoon. Lakimiesten lisäksi toinen hyvä stereotypia tähän olisi lääkärien ammattikunta.

Vasemmalla alhaalla ovat rutiininomaiset työt, joissa työntekijät toistavat samankaltaisia tehtäviä päivästä toiseen. Näissä ammattikunnissa urakehitys voi olla hankalaa. Työolosuhteissa on usein toivomisen varaa – olemme saaneet lukea esimerkiksi kiinalaisista mammuttimaisista matkapuhelintehtaista ja niiden ongelmista.

Huomaa kuitenkin, että vasemmanpuoleisten laatikoiden erottelu toisistaan on hyvin subjektiivista: yhdelle rutiininomainen ja tylsä työ on toiselle unelma-ammatti.

Oikealla alhaalla ovat työt, joiden jatkuvuudesta ei ole mitään takeita, edes lyhyellä tähtäimellä. Entisaikojen satamatyöläiset sopivat tähän lokeroon. Aamusta toiseen nämä keikkatyöläiset raahautuivat satamaan kuulemaan, onko tiedossa töitä vai ei. Toisin sanoen saako kyseisenä päivänä palkkaa vai ei.

Oikealla ylhäällä on Madonna. Madonnan työ on hyvin vaihtelevaa ja katkonaista. Hän kuitenkin itse päättää sen vaihtelevuudesta. Madonna voi tehdä levyn, lähteä kiertueelle, näytellä elokuvassa tai ohjata moisen. Menestyvät sarjayrittäjät ja kuuluisat ”valmentaja-kouluttaja-kirjailija-strategit” edustavat myös tätä osastoa.

Väitteeni vielä kertaalleen, nelikentän avulla selitettynä: uskon, että työpaikkoja siirtyy kuvassa vasemmalta oikealle. Teknologian, työskentelyn tapojen ja globalisoitumisen toisiaan ruokkiva kehitys saa tämän aikaan.

Sopii vaan toivoa, että mahdollisimman paljon toimenkuvia päätyisi oikealle ylös ja mahdollisimman vähän oikealle alas. Nimittäin oikealla alhaalla työnteko on kurjinta.