NÄPIT IRTI!
Monet meille tärkeät resurssit ovat rajallisia. Me tiedämme miten niiden kanssa tulee toimia. Kun öljy uhkaa loppua, me kiinnostumme uusiutuvista luonnonvaroista. Samalla öljyn hinta nousee. Kun valaat tai delfiinit uhkaavat kuolla sukupuuttoon, me järjestämme kampanjoita ja säädämme lakeja.
Suhtautumisemme rahaan on samansuuntainen. Kun rahaa on paljon, me olemme helposti leväperäisiä ja tuhlaamme. Mutta kun esimerkiksi kuukausi lähenee loppuaan ja pussin pohja alkaa häämöttää tyhjyyttään, me alamme kummasti säännöstellä kulutustamme. Jos haluamme hankkia jotain suurta tai hienoa, hyväksymme mukisematta, että meidän tulee säästää.
Tämä toimintamalli pätee lähes kaikilla elämän alueilla. Paitsi yhdellä.
Se on alue, jonka resurssi on ehkä korvaamattomin kaikista. Nimittäin aika. Ajan suhteen kulutusjuhlat ovat edelleen täydessä vauhdissa eikä loppua näy. Me voimme huonosti, mutta jatkamme ajan tuhlaamista ilman mitään holttia.
Tänään jokaisella ihmisellä on kiire. Kiire syntyy siitä, että aikaa on liian vähän suhteessa siihen, mitä pitää tehdä. Jos kyse olisi rahasta tai öljystä, mistä tahansa muusta, me tietäisimme mitä täytyisi tehdä. Ottaa lusikka kauniiseen käteen ja säästää. Mutta ajan suhteen toimimme toisella tavalla.
Otetaan esimerkiksi sähköiset kalenterimme. Nykymaailmassa lähes kuka tahansa voi buukata palaverin lähes kenelle tahansa. Se tarkoittaa sitä, että lähes kuka tahansa voi viedä lähes kenen tahansa aikaa ilman, että kukaan voi puuttua asiaan. Ajatusleikitään, että kyseessä olisi toinen rajallinen resurssi, raha. Osastopäällikkö voisi katsoa toisen osastopäällikön budjettia ja todeta, että sinulla näyttää olevan hieman ylimääräistä, käynee, että vien sinulta neljännesmiljoonan. Puhumattakaan siitä, että puhuisimme omista rahoistamme. Ajatus olisi naurettava.
Tietenkään rahaa ei saa viedä. Mutta aikaa saa.
Tämän on muututtava, jos me haluamme saada kiireemme edes jollain tavalla hallintaan. Meidän on alettava suhtautua aikaan sellaisena, jota se onkin eli rajallisena resurssina. Meidän on vaalittava sitä, säästettävä sitä, suojeltava sitä ja käytettävä sitä järkevästi. Päinvastoin kuin me kuvittelemme, se tarkoittaa myös sitä, että kun joku koittaa buukata meille palaveria, meidän on yksinkertaistamisen sijaan vaikeutettava prosessia. Ja huudettava kurkkuna suorana ”näpit irti” seuraavan kerran kun joku koittaa koskea aikaamme.
Tai lopetettava valittaminen ja alettava suhtautua kiireisiin ihmisiin samalla tavalla kuin rahansa tuhlanneisiinkin. Kysyä ivallisesti, että mitäs olit niin tyhmä, ettet ajatellut nenääsi pidemmälle.


















Useat ajanhallinnan oppaat antavat samankaltaisen ajan eli varaa tärkein ja tehokkain työaika itsellesi. Eli älä mahdollista edes sen antamista yleiseen käyttöön.
Ei ole itsekästä varata itselle omaa tehokasta työaikaa tai vapaata. Eli kalenteriin vain jätetään tarpeellinen määrä tilaa niille palavereille. Ja jos aika ei riitä, niin sitten priorisoidaan.
Ehkä ongelmana onkin ajan riittämättömyyden sijaan se, ettei osata rajoittaa tehtäviä töitä.
Kuhan pohdin, Kari…
Kilpailun kovuudesta johtuen tekemistä on liikaa.
Aika on jokaisen täysivaltaisen omaa. Paitsi työnantajalle myyty aika. Työaikaa strukturoi yksilön harjaantunut tai harjaantumaton taito ajatella. Taitavampi ajattelija on taitavampi aikansa käyttäjä. Miten tämä taito ajatella kehittyy? Tiedostamalla yksilöä itseä ohjaavat arvot voi järkeistää ajan käytön arvokkaampiin asioihin huolimatta siitä missä fyysisessä paikassa joutuu työssään aikaansa kuluttamaan. Esim. “turhissa” palavereissa voi käyttää mobiiliteknologiaa olemalla läsnä “muualla”. Työajasta erillään olevana vapaa-aikana ei arvotietoisuutta tarvita. Harrastusaika on järkeilystä vapaata “hartaasti” kulutettavaa “kiinnostusaikaa”. Ja nukkuakin pitää.