21
joulukuu 2011
0Luovuuden käsitettä ei vieläkään tajuta
Aalto-yliopiston nimipelleily sai taas kerran pohtimaan luovuuden käsitettä. Ai etteikö muista opinahjoista kuin sieltä kävelisi ulos luovia yksilöitä? Tuntuu, että vieläkään ei oikein ymmärretä, mitä luovuus tarkoittaa. Luovuuden rinnastaminen taiteellisuuteen välittää väärän tai ainakin aivan liian kapean viestin. Onneksi Aallossa ottivat sentään nimen uudelleen harkintaan, muutamien käänteiden jälkeen.
Ihmiset voivat kaikkialla ja kaikilla toimialoilla toimia luovasti. Yhä useampi työ itse asiassa edellyttää luovuutta. Luovuus on uusien ja yllättävienkin ratkaisujen löytämistä erilaisiin ongelmiin. Näiden probleemien ei tarvitse olla suuria. Luovuus näkyy aivan arkipäiväisissäkin askareissa.
Tarve luovuuteen tulee selvimmin esille aikaisemmista poikkeavissa tilanteissa. Välillä törmäämme niin töissä kuin vapaa-ajallakin ongelmiin, jollaisia emme ole ennen kohdanneet. Paradigmaattinen esimerkki voisi olla vaikkapa palomiehen työ ja ihmisten pelastaminen liekehtivästä rakennuksesta. Jokainen tulipalo on erilainen. Ei ole mitään manuaalia kertomassa reittiä pelastettavien luokse ja takaisin.
Tietokoneohjelmoijan työ on puhdasta ongelmanratkaisua. Sovellusten käyttäjille näkyviin ratkaisuihin voi kooditasolla päätyä lukemattomien eri valintojen kautta. Ohjelmointi paljastaa myös luovuuden toisen ulottuvuuden: uusien ongelmatilanteiden lisäksi luovuudella voidaan tehokkaammin ratkaista tuttujakin tehtäviä. Ohjelmakoodissa voidaan tehdä ratkaisuja, jotka toisinaan vaikuttavat kokonaisjärjestelmän tehokkuuteen palvelinkapasiteettia ja kaistanleveyttä enemmän.
Tämä jälkimmäinen ulottuvuus, tuttujen asioiden tekeminen paremmin, vaatii meiltä panostuksia. Tyypillisesti siihen ei yksilötasolla pakota mikään ulkopuolinen. Tätä luovuuden lajia pitää vaalia ja omia tekemisiään alati kyseenalaistaa. Onko tämä totuttu systeemini paras tapa kansioida tiedostot? Kannattaako aina ajaa tätä lyhintä reittiä? Edellyttääkö asia todellakin palaveria, kuten on tapana? Siis oikeesti?
Jos joskus puhuttaisiin luovuuden sijasta ongelmien ratkaisemista poikkeavalla tavalla, niin luovuudesta saataisiin pois se hassu sädekehä, jolla se liitetään älykkäisiin ja taiteellisiin ihmisiin.
Arkipäivän luovuutta on avata cd-asema klemmarilla ja pienet ruuvit ruokaveitsellä. Tai lapselle se, että huomaa kännykän loistavan valoa ja bussi huomaa hänet paremmin pysäkillä. Nuo ovat aivan klassisia luovia ratkaisuja perinteisiin ongelmiin. Ja täyttävät luovan ratkaisun perusedellytykset eli uudenlainen ratkaisu erilaisilla työkaluilla perinteiseen ongelmaan.
Ehkäpä luovuuskäsitettä on pakko mystifioida, jotta sen ympärillä säilyy se sädekehä eli luovuus on vain harvojen ja valittujen erikoisominaisuus.
Suosittelen lukemaan Ajattelun ammattilaisen tekstin luovuudesta: http://ajattelunammattilainen.fi/2010/08/04/5-luovan-ajattelun-peruspilaria/ Se avaa luovan toiminnan prosesseksi ja luovuus siirtyykin 5% ideaa ja 95% kovaa työtä.
Työelämässä pitäisi edelleen vaalia sitä, että annetaan ihmisille aikaa kehittää toimintojaan. Eli tuoda se arkipäivän luovuus käyttöön.
Kuhan pohdin, Kari…
En voisi Kari olla kanssasi enempää samaa mieltä! Luovuuden mystifiointi tapahtuu liittämällä se johonkin selittämättömään ja myötäsyntyiseen. Luovia yksilöitä ovat sitten vain keksijät ja taiteilijat, jotka tuottavat suuria innovaatioita ja taideteoksia. Palastelemalla toiminnot päästään helpommin juuri noihin arkipäivän luoviin tekoihin, jotka sitten voivat tuottaa myös suuria juttuja. Tai sitten olla tuottamatta, mutta kuitenkin hyödyttää tekijöitään eri tilanteissa.
Minusta tuo 5% vs. 95% on muuten vielä parempi englanniksi: “5% inspiration, 95% perspiration”. :-)
Lauri Järvilehdolla on tosiaan hyviä ajatuksia ja mielenkiintoinen hanke menossa tuon Filosofian Akatemian tiimoilta.
[...] sen määritykseen liitetään luovat alat. Santtu Toivonen kirjoitti asiasta aika nasevasti Älykäs Työ- blogissa. Itse ajattelen usein myös siten, että luovuus on mystifioitu käsite, jolla saadaan [...]