17.05.2012 | Katju Holkeri
Keväisin kokoonnumme päiväksi yksikkömme itsearviointiin. Usean vuoden ajan olemme näin käyneet läpi toimintamme vahvuuksia ja heikkouksia sekä tarkastelleet toiminnalla saavutettuja tuloksia. Joka vuosi käytämme samaa itsearviointikehikkoa. Mikään ei meitä tähän pakota, sillä valtionhallinnossa kukin organisaatio saa itse valita käyttämänsä kehittämistyökalun ja käytössä on monenlaisia erilaisia, muuttuviakin menetelmiä.
Me olemme jämähtäneet saman välineen käyttöön ihan tarkoituksella. Yksi syy on mallin tuttuus. Meillä ei mene aikaa uuden mallin läpikäyntiin, vaan malli on jokaiselle tuttu. Joka vuosi pääsemme hiukan syvemmälle keskustelussamme ja arvioinnissamme. Löydämme toiminnastamme uusia kehitettäviä kohtia ja samalla vahvuuksiamme joista pitää huolta. Pääsemme enemmän ja enemmän asian ytimeen ja kehittämään oikeita asioita oikealla tavalla. Kun vielä kaikki ovat tässä mukana, vaikutus on innostava. Lue lisää
Avainsanat: heikkous, itsearviointi, käyttöikä, kehitettävä, organisaatio, osaaminen, tulos, vahvuus
10.04.2012 | Katju Holkeri
Aina välillä käy niin, että eteen tulee työtehtävä, joka ei liikaa innosta eikä tunnu omimmalta muutenkaan. Vähän tällä tavoin minulle kävi vuosi sitten. Hanke oli tärkeä aiheeltaan ja merkittäväkin hallinnon uudistustyön alue, mutta tuntui, että asiassa oli liian monta toivetta, liian monta polkua ja liian vähän aikaa muiden töiden ohella miettiä, mitä juuri tässä hankkeessa pitäisi tehdä.
Pakko oli toki aloittaa ja tietysti kunniakkaaseen ja perinteiseen tapaan panimme pystyyn työryhmän. Koska hanke oli sellainen, että siihen oli paljon halukkaita mukaan tulijoita päätimme, että varsinaisen ryhmän lisäksi kaikille innostuneille ja asianosaisille pitää keksiä mahdollisuus tulla mukaan. Niinpä avasimme ensin LinkedInissä keskustelun ja sitten kutsuimme verkostotapaamisiin kaikki halukkaat kuulemaan hankkeen tavoitteista ja auttamaan meitä miettimään, miten edetä. Lue lisää
Avainsanat: foorumi, hanke, innostus, LinkedIn, muutos, toimintatapa, työryhmä, työtehtävä, uudistus
07.03.2012 | Katju Holkeri
Olemme kehittäneet valtiolla tulosohjausta jo kaksikymmentä vuotta. Ja jälleen meillä on kehittämishanke menossa. Olemme tottuneet työssämme, että kaikkiin ongelmiin on etsittävä aina ratkaisua. Järjestelmissä on pyrittävä täydellisyyteen. Yritämme helposti löytää keinoja, joilla ongelmat saataisiin lopullisesti ratkaistua. Jostainhan on löydettävä idea ja ajatukset, joilla tehdään asiat vielä hiukan paremmaksi. Mutta hups, jos käykin niin, että viimeisiä palikoita paikalleen asetettaessa maailma onkin liukunut alta pois.
Tulosohjauksen uudistamisessa olemme nyt päättäneet, että yritämme keventää sitä, ettemme vahingossa sitä innokkaasti uudistaessamme vain lisää päälle uusia palikoita, vaan ymmärtäisimme myös purkaa jotakin. Mutta tällainen on meille valtionhallinnon kehittäjille hiukan vaikeaa. Kansainvälisen vertailevan tutkimuksen mukaan julkisen sektorin uudet uudistukset eivät suinkaan aina korvaa aiempia käytäntöjä, vaan tuovat vanhojen päälle uusia paloja ja tekevät kokonaisuuksista suht monimutkaisia. Lue lisää
Avainsanat: järjestelmä, käytäntö, kehittäjä, kehittämishanke, ratkaisu, tulosohjaus, uudistus