• IBM
  • World Design Capital Helsinki 2012
02.04.2012 | Jukka-Pekka Sorvisto

Vauhtipyörä vai noidankehä?

Parin tiiviin viikon jälkeen tuntui, että takki on tyhjä. Työpäivän jälkeen kysyin, että mihin aikani tänään käytin. Olin kriittinen itseäni kohtaan ja mielestäni en ollut saanut aikaan kaikkea sitä mitä olisin toivonut. Varsinaisesti mitään ei ollut jäänyt tekemättä – tunne oli jäänyt vain sellaiseksi avoimeksi – ”kicksit” puuttuivat.

Kun aloin miettimään asiaa, niin aloin muistella, että olen tähän asiaan törmännyt aiemminkin. En vain heti muistanut missä ja milloin – mieleeni tulivat sanat vauhtipyörä ja noidankehä. Nämä sanat kuvasivat parhaiten sitä tavoitetta ja todellisuutta. Sitten muistin, että kysymys oli 10 vuotta sitten lukemani Jim Collinsin vuonna 2001 julkaistusta kirjasta ”Hyvästä paras”. Kirja oli sen ajan ykköshittejä bisneskirjallisuudessa. Oli hauska palata ajassa taaksepäin ja miettiä miten sen ajan bisnesmallit sopivat tähän päivään. Lue lisää


Avainsanat: , , , , , , , ,


27.02.2012 | Jukka-Pekka Sorvisto

Tavara ei lainatessa parane

Jokainen, joka on lainannut esimerkiksi työkaluja kavereilleen tai naapureilleen, on todennut tuon vanhan kansanviisauden pitävän paikkansa: ”Tavara ei lainatessa parane”.

On harmi, että tämä ajattelumalli on siirtynyt myös digitaaliseen maailmaan ja työpaikoillemme. Ajatus tavaran ja ideoiden lainaamisesta jäi jyskyttämään mieleeni, kun minulta kysyttiin, josko minulla olisi valmiina esitys tiettyyn tarpeeseen. No esitys löytyi, ja se oli jopa jaettuna vapaaseen käyttöön yrityksen sisällä. Jaoin tämän vielä erikseen esitystä kysyneelle. Saatteeksi laitoin vielä huomautuksena, että on palautettava parannettuna.  Tällöin päässäni kolahti oikein kunnolla ” tässähän sosiaalisuuden ydin on!”. Antamalla tekemänsä materiaalin muiden käyttöön tehostaa heidän toimintaansa ja mikäli saat sen vielä takaisin kommentoituna tai jopa parannettuna versioina, olet saanut palkan työstäsi. Tieto siis lisääntyy jakamalla. Lue lisää


Avainsanat: , , , , , , , , , ,


18.11.2011 | Jukka-Pekka Sorvisto

Älä kysy tai ajattele mitään

Monet yritykset ovat hämillään, kun tietojärjestelmät kehittyvät ja samalla mietitään, miten niihin tulisi suhtautua. Viime viikolla sain kuulla useamman kerran, kun yritysten tietohallintojohto kertoi talon politiikan olevan sellainen, että sosiaalisen median käyttö on ehdottomasti kielletty. Potkut ovat tiedossa, jos työntekijä tavoitetaan käyttämässä sosiaalista mediaa työpäivän aikana. Myös vapaa-aikana jokaisen työntekijän on mieluummin pidättäydyttävä kaikesta työnantajaan liittyvästä keskustelusta sosiaalisessa mediassa. Lue lisää


Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , ,


24.10.2011 | Jukka-Pekka Sorvisto

Kyllä vanha koira oppii uusia temppuja

Kulunut sanonta ”ei vanha koira opi uusia temppuja” on varmasti jokaiselle tuttu. Rohkenen koiranomistajana olla kyllä eri mieltä. Kysymys on monta kertaa isännästä (tai kouluttajasta), kuinka koiraa viitsii kouluttaa. Meidän perheen 11-vuotias sekarotuinen koira oppii uutta, kunhan vain viitsii nähdä vaivaa ja olla johdonmukainen kouluttamisessa. Lähes poikkeuksetta omistajat kehuvat, miten viisas oma koira on, ja useinkaan sitä eivät ulkopuoliset usko tai huomaa. Muutamalla eleellä omistaja ja koira keskustelevat keskenään – sanakin lenkille lähtemisestä tai ruokakulhon hakemisesta saa koiran liikkeelle. Vastaavasti koira tietää kenen luokse pitää lähteä ilmoittamaan aamulla, että haluaa ulos. Vanhan koiran ja omistajan välille on siis kehittynyt yhteinen kieli keskustella – tuntuu, että kysymys on välillä jopa ”kehityskeskustelusta”, jossa puolin ja toisin katsotaan onko asiat kunnossa. Lue lisää


Avainsanat: , , , , , , , ,


14.09.2011 | Jukka-Pekka Sorvisto

Onko etätyö älykästä?

Syyskuun puolessavälissä eli 16.9 vietetään kansallista etätyöpäivää. Etätyö ei ole lisääntynyt kuvitellulla tavalla ja siihen on monia syitä. Toiset puhuvat etätyön puolesta ja toiset sitä vastaan. IT-toimialalla pitäisi olla varmaan parhaat edellytykset etätyölle, sillä valtaosa alan työtehtävistä ei ole sidottuna tiettyyn fyysiseen sijaintiin.

Etätyöllä on omat kannattajansa ja kiistämättömät hyvät puolensa. Jos itselläni on meneillään sellainen työ, että se vaatii ehdotonta keskittymistä, on työn tekeminen tuloksellisempaa yleensä kotona omassa rauhassa. Monille etätyö voi olla järkevä vaihtoehto silloin, kun pitkä työmatka pidentää työpäivää jopa useilla tunneilla. Ei ole kenenkään edun mukaista istua tuntitolkulla autossa työmatkoja, ja sitten sulkeutua omaan työpisteeseen/-huoneeseen koko päiväksi. Lue lisää


Avainsanat: , , , , , , , , , ,


04.08.2011 | Jukka-Pekka Sorvisto

Miten voin varautua lomilta töihin paluuseen?

Pidin tänä vuonna neljän viikon lähes yhtämittaisen loman paria työpaikalla käyntiäni lukuun ottamatta. Sähköpostia luin myös epäsäännöllisen säännöllisesti. Lomalla olosta oikein nautti, koska säätkin olivat lomailijalle suosiolliset myös kotimaassa. Koin olevani todella virkistäytynyt ja oikeasti aloin olla niin energinen, että aloin jo odottaa töihin kiinni pääsemistä. Kaiken piti olla hyvin – postissa ei ennen maanantaita ollut mitään erikoista odottamassa. Lisäksi osa työpaikan ihmistä vielä tulisi olemaan lomilla viikon tai pari.

Ilmeisesti kaikki eivät kuitenkaan olleet viettäneet lomaa yhtä virkistävissä merkeissä, koska maanantaista alkaen postissa alkoi tulla asioita, jotka eivät olleetkaan kaikki niin kivoja. Asiakkaat olivat joutuneet uudelleen aikatauluttamaan jo aloitettuja projekteja – jotkut työntekijät olivat joutuneet jäämään sairaslomalle ja lista jatkui muillakin ”ei niin kivoilla uutisilla”. Jo toisen työpäivän jälkeen alkoi tuntua siltä, että tässä on ihan riittämätön hoitamaan kaikki mahdolliset asiat. Vielä uusi läppärikin alkoi temppuilemaan – että sellaista työniloa. Lue lisää


Avainsanat: , , , , , , ,


27.06.2011 | Jukka-Pekka Sorvisto

Motivaatio nostaa älykkyysosamäärää

Näin oli otsikoitu Tiedelehden 6/2011 artikkeli, jossa referoitiin Pennsylvanian yliopiston psykologi Angela Lee Duckworthin artikkeli Pnas-lehdessä.

Duckworth oli tehnyt meta-analyysin kymmenistä tutkimuksista, joissa oli ollut mukana yli 2000 lasta. Havaintojen mukaan lapset olivat menestyneet älykkyystestissä sitä paremmin, mitä motivoituneempina he olivat tehtäviä tehneet. Tutkimuksessa motivaatiota oli kannustanut erityisesti raha. Sillä palkitut lapset olivat saaneet keksimäärin 10-20 äo-pistettä enemmän kuin kannustimetta jätetyt. Lue lisää


Avainsanat: , , , , , , ,


23.05.2011 | Jukka-Pekka Sorvisto

Onko älykäs ja laiska parempi kuin tyhmä ja ahkera?

Rekrytoidessa uusia henkilöitä yritykseen esittää usein itselleen kysymyksen -  kumman valitsen – palkkaanko laiskan ja älykkään vai ahkeran mutta ei-niin-älykkään henkilön töihin. Vanhan kansan sanonta: Hullu töitä tekee – viisas pärjää vähemmällä. Toisaalta meitä on pienestä alkaen opetettu, että ahkeruus on hyveistä mitä parhain.  Olkaamme siis ahkeria.  Hetkinen – mikäli aherramme sinnikkäästi töittemme parissa, meille ei jää tilaisuutta innovaatioille. Oikein ajateltu laiskuus ajaa meitä miettimään, miten työtä voisi muuttaa niin, että kovaa ahkeruutta vaativia töitä voitaisiin helpottaa.

Luovina ihmisinä pidetään yleensä kirjailijoita ja muita taiteilijoita. Heidän luomistyöhönsä kuuluu yleinen käsitys siitä, että pitää olla laiskana, jotta inspiraatiot syntyvät. Olemalla ”vain” ahkeria eivät hekään saa parhaita ideoita aikaiseksi. Lue lisää


Avainsanat: , , , , ,


11.04.2011 | Jukka-Pekka Sorvisto

Älykäs, motivoiva, hyvinvoiva, turvallinen

Kun sain kuulla mahdollisuudesta kirjoittaa tänne sivustolle, alkoi päässäni pyöriä nuo otsikon neljä sanaa. Kaikki otsikon adjektiivit liitetään yleensä hyvään työpaikkaan. Tekisi mieleni laittaa jopa =-merkki sanojen välille. Sanat eivät ole synonyymejä keskenään, mutta kaikkia näitä tarvitaan hyvän työyhteisön rakentamiseen. Mielestäni hyvää työyhteisöä ei voi rakentaa, jos joku noista kulmakivistä puuttuu. Lue lisää


Avainsanat: , , , , , , ,


  • Tietoa kirjoittajasta:

    Jukka-Pekka Sorvisto

    Jukka-Pekka (JP) Sorvisto on ollut viimeiset 20 vuotta mukana kehittämässä kollaboraatiosovelluksia suomalaisille yrityksille. Sofor Oy:n toimitusjohtajana JP on ollut avainpaikalla seuraamassa alan kehitystä.

    Hänelle on tärkeintä löytää oikeat soveltamiskohteet uusille tekniikoille, jotta ne palvelevat parhaalla mahdollisella tavalla asiakkaiden liiketoimintaa ? tekniikka ilman kunnon soveltamiskohdetta jää hyödyntämättä. Omalla ajallaan hän hakee haasteita pyöräilystä ja suunnistuksesta.

    Sofor Oy on pitkäaikainen IBM-kumppani. Yritys on keskittynyt tarjoamaan asiakkaalle tietotekniikan kokonaispalvelua erityisesti kollaboraatioalueelle.  Soforin liiketoiminnan peruspilarina on kokonaisvaltainen palvelumalli, joka tarjoaa ratkaisut ja tuen tietojärjestelmän elinkaaren jokaiseen vaiheeseen.

    Sofor on saanut tunnustusta muun muassa Hyvän Työnantajan palkinnon muodossa. Työministeriön myöntämän palkinnon perusteena oli ansiokas toiminta työnteon, työympäristön sekä henkilöstön kehittämisen hyväksi.


  • Kirjoittajan viimeisimmät postaukset:

    02.04.2012 | Jukka-Pekka Sorvisto
    1

    27.02.2012 | Jukka-Pekka Sorvisto
    0

    18.11.2011 | Jukka-Pekka Sorvisto
    4

    24.10.2011 | Jukka-Pekka Sorvisto
    0

    14.09.2011 | Jukka-Pekka Sorvisto
    2

    04.08.2011 | Jukka-Pekka Sorvisto
    0

    27.06.2011 | Jukka-Pekka Sorvisto
    1

    23.05.2011 | Jukka-Pekka Sorvisto
    0

    11.04.2011 | Jukka-Pekka Sorvisto
    0

 

Bloggaajat

Minna Liminka

HR Manager, Descom Oy

Katju Holkeri

Finanssineuvos

Kati Ala-Ilomäki

Toimittaja ja personal trainer

Pär Österlund

Yrittäjä, Esendra Oy

Pia Posio

External Relations, IBM

Teemu Arina

Toimitusjohtaja, Meetin.gs Oy

Tanja Iikkanen

Palvelupäällikkö, Yle.fi

Eeva Jokinen

Yhteiskuntapolitiikan professori, Itä-Suomen yliopisto

Pekka Pohjakallio

Toimitusjohtaja, 925 Oy

Saku Tuominen

Luova johtaja, Idealist Group

Jarkko Pietikäinen

Toimitusjohtaja, Netwell Oy

Jukka-Pekka Sorvisto

Toimitusjohtaja, Sofor Oy

Antti Lönnqvist

Professori, Tampereen teknillinen yliopisto

Kaisa Vähähyyppä

Opetusneuvos, Opetushallitus

Santtu Toivonen

Kehityspäällikkö, Sanoma Pro

Ville Peltola

Innovaatiojohtaja, IBM