Olin pari viikkoa sitten Jyväskylän Paviljongissa järjestetyssä seminaarissa, jonka aiheena oli Tuottava vastuullisuus. Itse seminaari oli hyvin järjestetty ja täynnä mielenkiintoisia puhujia aina Al Gorea myöden. Itseäni innoittivat kuitenkin suomalaiset puhujat, erityisesti Sauli Niinistö. Myös Janne Porkka onnistui hyvin kohottamaan arvostustaan vokaalien ostamisen sijaan, ainakin minun silmissäni. Seminaarin pääteema oli vastuu, josta puhuttiin myös muusta kuin ilmastonäkökulmasta.
Aloin pohtia, mitä vastuu sanana oikeastaan minulle tarkoittaa ja mitä se tarkoittaa suomalaisille työelämässä. Huomasin, että minullekin vastuu sanana ja merkityksenä ei ole kovin selvä. Katsoin mitä suomalainen Wikipedia tästä sanoo: “Se, että jonkun täytyy vastata jostakin (ottaa jonkin asian toteutumisesta syy niskoilleen)”. Tämäkin tuki sitä viestiä, minkä Niinistö antoi. Meidän yhteiskunnassa ja työelämässä vastuu on saanut kovin negatiivisen merkityksen; vastuu painaa, vastuun taakka, ei kestetä vastuuta. Lue lisää
Avainsanat: arvo, esimies, johtaminen, kollega, kyky, sähköposti, tehtävämotivaatiokommunikaatio, työ, työelämä, työyhteisö, vastuu
Autoa ajellessani sain tekstiviestiini vastauksen “Ihana viesti…” ja siinä hetkessä tuntui oikein hyvältä.
Viime viikkojen aikana olemme työyhteisössämme kiinnittäneet erityistä huomiota palautteenantamiseen. Mutta miten vaikea laji tuo onkaan meille suomalaisille. Minusta tuntuu, että varsinkin tietotekniikan alalla olemme kunnostautuneet positiivisen palautteen suhteen – unohtamalla antaa sitä. Painiskelemme ongelmakeskeisessä maailmassa ja kun kaikki on hyvin, vallitsee täysi radiohiljaisuus joka suuntaan. Muistan urani alkuajoilta, kun asiakas soitti ja säikähdin kunnolla. Olin valmistautunut ihmettelemään, miksi asiat eivät ole kunnossa. Luurista satelikin kiitoksia. Menin täysin hämmennyksiin, mutta sitten valtasi hyvä tunne ja nuori poika pohjanmaalta jaksoi uudella innolla painaa duunia. Lue lisää
Avainsanat: älykäs, palaute, teknologia, tietotekniikka, työyhteisö, viesti
Työelämässä on käynnissä jatkuvat olympialaiset: meiltä vaaditaan koko ajan nopeammin, enemmän ja paremmin. Tämä on erityisen haastavaa tietotyössä, jossa tieto ei enää ole varsinainen ydin vaan, miten pystyt käyttämään tietoa hyväksi. Vaikeuskerrointa nostaa lisäksi se, että tiedon hyödyntäminen tapahtuu aina vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa. Tämä yhtälö pitää saada toimimaan, jotta enemmän, nopeammin ja paremmin toteutuu. Lue lisää
Avainsanat: avoimuus, enemmän, kehittäminen, paremmin, rohkeus, teknologia, vuorovaikutus, yhteisöllisyys