• IBM
  • World Design Capital Helsinki 2012
19.03.2012 | Jarkko Pietikäinen

Itsetutkiskelusta älykkääseen johtamiseen

Osallistuin muutama päivä sitten johtamisen työryhmään, jossa pohdittiin tulevaisuuden johtamista ja sen kehittämistä eri näkökulmista. Johtamista on monenlaista. Asioita, organisaatioita, ihmisiä ja vaikkapa urheilujoukkueita voidaan johtaa. Mikä sitten on hyvää ja älykästä johtamista, ja miten tietotyön välineillä voidaan tukea sitä tulevaisuudessa?

Johtaminen lähtee itsetutkiskelusta. Ensin kannattaa katsoa peiliin ja opetella johtamaan itseään. Mitä voin antaa itsestäni ja mitä maailmasta jää puuttumaan jos minua ei olisi? Jokaisella on arvot ja visio siitä, mikä elämässä on tärkeää ja mihin suuntaan on halu kehittyä. Missä tahansa organisaatiossa hyvät tulokset syntyvät tiimin jäsenten henkilökohtaisesta motivaatiosta saada aikaan hyviä tuloksia yhdessä. Uskon, että perustana on ajatus, että jokainen ihminen haluaa tehdä työnsä hyvin ja onnistua. Jokaisen tulisi johtaa itseään parempaan elämään ja tuntea roolinsa tärkeäksi. Yksin emme pysty paljoa tekemään, vaan tarvitsemme kaikki ympärillemme osaavia ja eri tavalla ajattelevia yksilöitä. Vain näin voidaan saavuttaa merkittäviä tuloksia myös työelämässä. 1+1=3. Lue lisää


Avainsanat: , , , , , , , ,


16.02.2012 | Jarkko Pietikäinen

Sähköposti ei häviä

Osallistuin tammikuussa IBM:n vuosittaiseen Lotusphere 2012 -tilaisuuteen, joka järjestettiin Orlandossa, Floridassa. Vaikka tilaisuus olikin suunnattu IBM:n asiakkaille ja kumppaneille, sen kautta pystyy aistimaan myös isompia suuntauksia siitä, mihin suuntaan koko IT-maailma on menossa. Isot ohjelmistotalot näyttäisivät olevan yksimielisiä siitä, että sosiaalisen median kautta tutuksi tulleet uudet työskentelytavat ovat muuttamassa pysyvästi tapaamme viestiä ja tehdä yhteistyötä myös liiketoiminnassa. Tässä joitakin omia havaintojani ja ajatuksia sähköpostin roolista tulevaisuuden tietotyössä.

Sähköposti on kriittinen järjestelmä lähes kaikille yrityksille toimialasta riippumatta. Gartnerin selvityksen mukaan sähköpostin käyttö on murroksessa. Jopa 20% yrityskäyttäjistä siirtyy sähköpostiviestinnästä sosiaalisten työkalujen käyttöön vuoteen 2014 mennessä. Sähköposti siis integroituu sosiaaliseen toimintatapaan, joka muuttuu tärkeäksi osaksi tietotyön arkea. Sähköposti ei ole häviämässä, mutta sen merkitys viestinnässä tulee muuttumaan. Sosiaalisesta toimintatavasta tulee pääasiallinen tapa viestiä ja tehdä yhteistyötä niin yrityksen sisällä kuin asiakkaiden ja kumppaneidenkin kanssa. Sähköposti on muuttumassa vain yhdeksi palveluksi blogien, wikien ja muiden sosiaalisten työkalujen joukkoon. Lue lisää


Avainsanat: , , , , ,


28.12.2011 | Jarkko Pietikäinen

Sosiaalinen e-työ

Joulu on taas vietetty ja maha on ylensyönnistä turvoksissa. Tänään on hyvä etätyöpäivä. Paluuliikenne on vilkasta, joten ei tarvitse kuluttaa päivää ruuhkassa jonottamiseen. Samalla voin yhdistää joustavammin työ- ja vapaa-aikani. Vartin kävelylenkki koiran kanssa kesken päivän, tuo uusia ideoita ja samalla helpotusta arjen rutiineihin.

Etätyö tuntuu olevan jo yleistä IT-alalla. Tietoliikenneyhteydet ja tehtävien riippumattomuus usein ajasta ja paikasta, tekevät etätyöstä todella varteenotettavan vaihtoehdon. Etätyön sijaan voidaankin tietotyössä puhua e-työstä, joka viittaa tieto- ja viestintäteknologian hyväksikäyttöön työssä ja liiketoiminnassa. Nykyisin meillä on käytettävissä lukuisia työkaluja, joiden avulla työn tekemispaikalla ei oikeasti ole enää merkitystä. E-työtä tehdään hyvin erilaisissa paikoissa kuten mm. kotitoimisto, juna/lentokone ja hotelli. Oikein käytettynä e-työ varmasti parantaa työelämän laatua ja työssä jaksamista. Lue lisää


Avainsanat: , , , , , , , , , ,


10.11.2011 | Jarkko Pietikäinen

Luova tietotyö

Usein kuulee sanottavan, että työelämässä tarvitaan luovuutta. Miten käytät luovuutta työssäsi? Vastausta siihen voi olla vaikeaa saada. Luovuus on käsite, jonka mittaaminen työssä on vaikeaa, jopa mahdotonta.

Ensin luovuudesta tulee mieleen juuri erilaisten ideoiden kehittäminen menestyviksi tuotteiksi ja liiketoiminnaksi. Tästä syntyy parhaimmillaan jopa hienoja menestystarinoita. Sen lisäksi luovuutta voi käyttää kuitenkin työkaluna myös tavallisemmissa tilanteissa. Jokainen voi kehittää mm. omaa ajankäyttöä, työtehtäviä ja toimintatapoja luovan ajattelun avulla. Päivämme on täynnä valintoja, joita kannattaa rohkeasti kokeilla. Olen huomannut, että muuttamalla omia päivittäisiä rutiineja saa aikaan uusia ajatuksia ja näkökulmia niin työhön kun muuhunkin elämään. Juurrumme helposti samoihin rutiineihin, jotka kaventavat ajatteluamme ja saa meidät jopa vastustamaan kaikkea uutta ja tuntematonta. Lue lisää


Avainsanat: , , , , , , , , ,


30.09.2011 | Jarkko Pietikäinen

Älykäs puhelin

Tehokas älypuhelin löytyy nykyisin jo lähes jokaisesta taskusta. Teknologia on kehittynyt niin, että älypuhelimessa on jo suorituskykyä usein saman verran kuin työpöydällä olevassa tietokoneessa. Osaamme todella käyttää sitä hyväksi työssämme?

Nykyinen älypuhelin sai alkunsa matkapuhelimesta ajalla, jolloin uskottiin sen soveltuvan vain langattomaan puheliikenteeseen. Alussa matkapuhelin oli myös statussymbooli. Painavan “tiiliskiven” kantajalla oli rahaa ja valtaa – ainakin näytti siltä. Nykyisin lähes kaikki myytävät matkapuhelimet ovat älykkäitä, joilla voidaan puhumisen ja tekstiviestien lisäksi käyttää lukuisia sovelluksia ja Internet-palveluita. Älypuhelimesta on tullut henkilökohtainen työkalu, joka soveltuu kaikille. Lue lisää


Avainsanat: , , , , , , , , , ,


09.08.2011 | Jarkko Pietikäinen

Älykäs työtapa

Aktiivisen pk-yrityksen toimitusjohtajana törmään usein ongelmiin työn organisoinnissa ja työajan riittävyydessä. Tästä johtuen päivät tuntuvat venyvän koko ajan ja töitä joutuu viimeistelmään vapaa-ajalla iltaisin, viikonloppuisin ja jopa lomien aikana. Työtunnin tehokkuus on kasvanut merkittävästi vuosisadassa. Tästä vain osa selittyy teollisen tuotannon automatisoitumisella. Juuri tietotyössä näemme jatkuvasti uusia, tehokkaampia tapoja suoriutua päivittäisistä rutiineista. Välillä on hyvä pysähtyä ajattelemaan kuitenkin sitä, mitä konkreettista hyötyä olemme saavuttaneet ja onko se oikeasti tuottanut meille lisää hyvinvointia. Aivot tarvitsevat lepoa, joten tehokkuuden lisäys ei voi tarkoittaa vain sitä, että suoritamme samassa ajassa aina vaan enemmän töitä.

Oman työni kannalta huomaan, että käytän lukuisia tietojärjestelmiä päivittäin kommunikointiin ja erilaisten prosessien ohjaamiseen. Työmenetelmiä voi tietenkin tehostaa myös itse prosesseja kehittämällä ja työn oikealla jakamisella. Oikeiden ratkaisuiden oikea käyttö on kuitenkin olennainen osa hyvää lopputulosta. Oman yrityksen päättäjänä minulla on ollut hyvä tilaisuus päästä vaikuttamaan työkalujen käyttötapoihin ja siihen, miten niitä käytetään osana liiketoimintaprosessejamme. Lue lisää


Avainsanat: , , , , , , ,


09.05.2011 | Jarkko Pietikäinen

Tiedon jakaminen on älykästä

Olen ehtinyt järjestää ja osallistua jo useisiin asiakastilaisuuksiin liittyen sosiaalisen yhteistyön kehittämiseen uusilla ohjelmistoratkaisuilla. Uutta toimintatapaa on helppo perustella, mutta siihen suhtaudutaan usein myös epäilevästi, jopa pelokkaasti.

Sosiaalinen media on jo kaikille tuttu käsite. Tänä päivänä löytyy jo useita eri palveluita, joilla voi helposti jakaa omia ideoita ja kommentteja ilman rajoja. Yksityisessä käytössä sosiaalinen media onkin jo laajassa käytössä. Sillä pidetään yhteyttä läheisten ja ystävien kesken. Viihdekäytön lisäksi, ne ovat osoittautuneet erittäin tehokkaaksi viestintäkeinoksi esim. luonnonkatastrofitilanteissa, joissa tieto pitää jakaa nopeasti suurelle joukolle. Lue lisää


Avainsanat: , , , , , ,


13.04.2011 | Jarkko Pietikäinen

Sosiaalinen elämäni

Sähköposti on nykyisin käytetyin viestintätapa yrityksissä. Se on omaksuttu jo kaikkialla ja yleensä sen käyttöä liiketoiminnassa voidaan luonnehtiakin jo kriittiseksi. Ilman sähköpostia yritys ei saa tarjouspyyntöjä, ei voi tehdä tilauksia, eikä usein lähettää edes laskuja asiakkailleen. Sähköpostin käytön valtava kasvu on tuonut mukanaan myös täysin uusia ongelmia. Joudumme kaikki nykyisin toimimaan roskapostien, virusten sekä valtavan tietotulvan keskellä. Samaan aikaan työelämä vaatii jatkuvasti meiltä nopeampia päätöksiä ja enemmän tehokkuutta. Lue lisää


Avainsanat: , , , , , , , , ,


  • Tietoa kirjoittajasta:

    Jarkko Pietikäinen

    Jarkko Pietikäinen (s. 1970) toimii viestintä- ja kollaboraatioratkaisuiden toimittamiseen erikoistuneen Netwell Oy:n perustajana ja toimitusjohtajana. Insinööritutkinnon jälkeen aloitettu IT-yrittäjän elämä on jatkunut jo noin 17 vuoden ajan. Yritystoiminta on keskittynyt koko olemassaolonsa ajan yritysten sisäisen- ja ulkoisen viestinnän ja yhteistyön kehittämiseen IT:n avulla. Jarkon ura koostuu yrityksen johtamisesta, asiakkailla tapahtuvasta konsultointityöstä ja jopa ratkaisujen käytännön toteuttamisesta aina ohjelmakoodausta myöten. Oman organisaation sekä asiakasprojektien kautta Jarkolle on muodostunut laaja näkemys tietotyön nykytilasta ja sen ongelmista. Oman innostuksen lähteenä on aina ollut haaste siitä, miten IT:tä voidaan aidosti käyttää tehostamaan ja järkeistämään jokaisen työntekijän arkea. Rutiinitöiden automatisointi ja uudet sosiaaliset kollaboraatioratkaisut tekevät työnteosta  mielekkäämpää ja antavat paremmat mahdollisuudet vaikuttaa oman työn sisältöön. Vapaa-aikanaan Jarkko harrastaa liikuntaa eri muodoissa. Rakkain harrastus on veneily Päijänteen upeissa maisemissa, mistä Jarkon löytääkin kesäaikana aina kun työkiireiltään ehtii.

    linkedin: http://fi.linkedin.com/in/jarkkop
    twitter: @jarkkopie


  • Kirjoittajan viimeisimmät postaukset:

    19.03.2012 | Jarkko Pietikäinen
    1

    16.02.2012 | Jarkko Pietikäinen
    0

    28.12.2011 | Jarkko Pietikäinen
    0

    10.11.2011 | Jarkko Pietikäinen
    1

    30.09.2011 | Jarkko Pietikäinen
    1

    09.08.2011 | Jarkko Pietikäinen
    2

    09.05.2011 | Jarkko Pietikäinen
    0

    13.04.2011 | Jarkko Pietikäinen
    0

 

Bloggaajat

Minna Liminka

HR Manager, Descom Oy

Katju Holkeri

Finanssineuvos

Kati Ala-Ilomäki

Toimittaja ja personal trainer

Pär Österlund

Yrittäjä, Esendra Oy

Pia Posio

External Relations, IBM

Teemu Arina

Toimitusjohtaja, Meetin.gs Oy

Tanja Iikkanen

Palvelupäällikkö, Yle.fi

Eeva Jokinen

Yhteiskuntapolitiikan professori, Itä-Suomen yliopisto

Pekka Pohjakallio

Toimitusjohtaja, 925 Oy

Saku Tuominen

Luova johtaja, Idealist Group

Jarkko Pietikäinen

Toimitusjohtaja, Netwell Oy

Jukka-Pekka Sorvisto

Toimitusjohtaja, Sofor Oy

Antti Lönnqvist

Professori, Tampereen teknillinen yliopisto

Kaisa Vähähyyppä

Opetusneuvos, Opetushallitus

Santtu Toivonen

Kehityspäällikkö, Sanoma Pro

Ville Peltola

Innovaatiojohtaja, IBM