Heiluttaako häntä koiraa?

Muistatko vielä aikaa kun “tavallinen työpäivä” kesti kahdeksasta neljään tai yhdeksästä viiteen ja sitten oltiin vapaalla? Entä aikaa ennen sähköpostia ja matkapuhelimia, jolloin liikkuvassa työssä saatettiin olla suuri osa päivää tavoittamattomissa ja tehtävälista ei kasvanut itsestään?

Luentojeni yhteydessä olen useinkin tiedustellut yleisöltä, kuinka monella on tapana purkaa työsähköpostiaan tai olla muuten tavoitettavissa työajan ulkopuolella. Saamani palautteen mukaan lähes kaikki tekevät niin. Toiset ehkä vain tarkistavat postin pikaisesti illalla kun taas toiset käyttävät enemmänkin omaa aikaansa työkuorman purkamiseen.  Suurin osa on tavoitettavissa työasioissa matkapuhelimestaan työajan jälkeen.

Oli niin tai näin, luulen että vain harva työnantaja kuitenkin suoraan edellyttää tätä tietotyöläisiltään ja tällöinkin vaatimus on vastikkeellinen ja liittyy erityiseen työtehtävään tai asemaan. Ymmärtääkseni kyseessä on yleisesti ottaen tunnollisen työntekijän oma valinta hallita alati kasvavaa tehtävätulvaa ja vähentää siitä aiheutuvaa stressiä. Eräänlainen vapaaehtoisuuteen perustuva selviytymiskeino siis, jonka mahdollinen vastike konkretisoituu työssä onnistumisen, urakehityksen tai tulospalkkioiden kautta.

On selvää että työn vaatimukset vain kasvavat entisestään, kompleksisuus lisääntyy, tiedon ja viestinnän määrä kasvaa ja tehtävistä on suoriuduttava nopeammin, tehokkaammin, edullisemmin. Jotta henkilöstö pysyisi työhön sitoutuneena ja sille omistautuneena, työnteon pitäisi kuitenkin samalla olla mielekästä, hauskaa ja palkitsevaa, sellaista jossa tavoitteita on mahdollista ylittää ilman yli-inhimillisiä ponnistuksiakin. Aika harva työnantaja investoi työtapoihin tai työvälineisiin pelkästään työilmapiiriä kehittääkseen. Mielestäni työyhteisön ei siis pitäisi iltaisin vain “venyttää lankaa” kankeita työtapoja tai -välineitä kompensoidakseen, vaan pyrkiä myös aktiivisesti osallistumaan työtapojen kehittämiseen. Käytännössä tämä tarkoittaisi työntekijän vastuun lisääntymistä työtapojen kehittämisessä, joten samalla kai myös valtuuksien pitäisi lisääntyä, eikö vain?

Olen vahvasti sitä mieltä että sähköpostiin, officeen, puhelimeen, autoon, CRM:ään ja neukkarivarauksiin perustuvassa liiketoimintaympäristössä olisi paljonkin kehitettävää sen perusteella, mitä/miten verkossa nykyään tapahtuu, ja jokainen meistä voi omalta osaltaan toimia tässä “vaikuttajana”. Liiketoiminnassa on jostakin syystä vallinnut se yleinen käsitys, että hyötyäkseen verkon ominaisuuksista myös liiketoiminta on vietävä verkkoon. Toki verkon yhteisöllisiä palveluja voidaan hyödyntää viemällä liiketoimintaa, kuten markkinointi, suoraan verkon palveluihin (Facebook, YouTube, Twitter jne). Mutta itse olen enemmänkin kiinnostunut “tuontimallista”, jossa verkon nopeat viestintäkeinot ja kehittyneet tiedonjakotavat tuodaan yrityksen sisälle, valjastetaan työkäyttöön ja integroidaan työvälineisiin. Tieto kulkee vain yrityksen järjestelmissä (tai yritysten välisissä järjestelmissä), ei julkisissa palveluissa.

Mihin siis olemme menossa? Millaista työ on 5..10..15 vuoden kuluttua? Mitä tapahtuu työn laadulle? Miten työ- ja perhe-elämä sovitetaan yhteen? Onko työn ohessa enää mahdollista opiskella, vai onko se kenties menestyksen edellytys? Miten ura luodaan ja miten tullaan asiantuntijaksi?

“Älykäs työ” on tarttumista ja vaikuttamista 2010-luvun työn haasteisiin.

Älykkäässä työympäristössä lisäarvoa syntyy työn sivuvaikutuksena, kuten

• Älykkäät työtavat ja -välineet vähentävät viestitulvaa ja “kohinan” määrää
• Asiantuntijaverkostot eivät rakennu kaverikutsuista vaan ammattimaisesti
• Tehtäviä kohdennetaan asiantuntijaverkostojen avulla, työkuorma ja kapasiteetti huomioiden
• Tieto etenee ja jalostuu yhteisöissä eikä makaa yksittäisissä sähköposteissa
• Manuaalisen tiedottamisen määrä vähenee ja itse ohjattu automaattinen muutostenseuranta lisääntyy
• Hoitamista odottavat tehtävät edistyvät verkostoissa oma-aloitteisesti
• Liiketoiminnan data on työntekijöiden saatavilla (avoin data) ja arvioitavissa
• Tietoisuus oman toiminnan kustannuksista ja vaikutuksista lisääntyy
• Audio/Videokokous-ominaisuudet jokaisessa työasemassa
• Tietoa voidaan muokata reaaliajassa ilman ohjelmistoja, liitetiedostoja ei tarvita
• jne jne

Palaan näihin ja muihin käytännön keinoihin myöhemmissä kirjoituksissani.

Mutta keinoja tärkeämpää on halu muutokseen. Ilman muutoshalua ei haluttua muutosta tapahdu. Uusien työtapojen kehittäminen ei ole kivutonta, mutta kehitystyö on aloitettava jostakin. Tämä on ensin johdon haaste ja sen seurauksena, toivottavasti, koko henkilöstön haaste.