Älyn ja työn kiihoittava, mutta vaarallinen suhde

Älyn ja työn avioliitto solmittiin runsaat kaksisataa vuotta sitten Euroopassa. Valistusfilosofit kehittivät tuolloin ajatuksen siitä, että aiemmin luonnonvoimien armoilla eläneet ihmiset voisivat tulevaisuudessa alistaa tiedon avulla luonnonvoimat hallintaansa ja ohjata ne palvelemaan inhimillisen tarpeentyydytyksen päämääriä.Näin ihmiset voisivat ehkä joskus tulevaisuudessa vapautua aineellisesta niukkuudesta – ja ehkä itse työn tekemisen pakostakin, kuten Karl Marx hieman myöhemmin kommunistisen yhteiskunnan visioissaan esitti.

Me emme taida olla vielä vähään aikaan siirtymässä välttämättömyyden valtakunnasta vapauden valtakuntaan Marxin tarkoittamassa merkityksessä: työllä on edelleen hyvin keskeinen asema meidän elämissämme. Mutta muilta osin valistuksen projekti on toteutunut läntisissä teollisuusmaissa niin, että työn tuottavuus on lähtenyt suorastaan räjähdysmäiseen kasvuun inhimillisen sivilisaation aikaisempiin kehitysvaiheisiin verrattuna.

Taloustieteen sekä englannin kielen ja kirjallisuuden (!) professorina Yhdysvalloissa työskentelevä Deirdre MCCloskey on äskettäin ilmestyneessä mainiossa kirjassaan Bourgeois Dignity konkretisoinut tämän muutoksen mittakaavaa toteamalla, että vuonna 1800 norjalaisten keskimääräinen elintaso oli kutakuinkin samalla tasolla kuin bangladeshiläisillä nykyisin, eikä heillä ollut mitään syytä odottaa lastensa, lastenlastensa tai näiden jälkeläisten elämisen ehtojen muodostuvan yhtään sen paremmiksi.

Meidän aikamme läntisten teollisuusmaiden kansalaisilla on kuitenkin käytettävissään noin sata dollaria päivässä kuluttamiseen, kun bangladeshilaisten – ja 1800-luvun alun norjalaisten – on ja oli tultava toimeen noin kolmella dollarilla. Eikä kehitys tule päättymään tähän, siitä tulevat pitämään huolen tieteen ja tekniikan edelleen hyvin voimallisena jatkuva kehitys sekä tähän perustuvat innovaatiot. Kyse on ollut ja on jatkossakin inhimillisen älyn käyttämisestä uusien ja tehokkaampien työn tekemisen tapojen keksimiseen.

Tämä projekti on kuitenkin joutumassa uudenlaisten ongelmien eteen nyt, kun modernisaatiokehitys etenee voimallisesti myös kehittyneiden teollisuusmaiden piirin ulkopuolelle ja tämän seurauksena niin ruoan, energian kuin muiden raaka-aineidenkin kulutus on alkanut kasvaa kiihtyvällä vauhdilla. Ongelmat vaikeutuvat, kun kehittyvien maiden uudet suuret ikäluokat tulevat työikään ja laajentavat edelleen ihmiskunnan taloudellisten toimintojen mittakaavaa.

YK:n ympäristöjärjestö UNEP on julkaissut aivan äskettäin raportin nimeltään Decoupling: natural resource use and environmental impacts from economic growth. Siinä annetaan suorastaan hälyttävä kuva siitä, miten meidän lisääntyvä ja kehittyvä työntekomme on nykyisellä menolla ryöväämässä maapallon tyhjäksi isosta osasta niistä luonnonvaroista, joihin meidän elämämme on tähän saakka perustunut.

Edellä viittaamani Deirdre McCloskey ei ole tällaisista varoituksista huolimatta vähääkään innostunut sen paremmin kasvun luonnollisia rajoja koskevista ennusteista kuin kestävän kehityksen ideoistakaan. Häntä ohjaa suorastaan lapsenomainen luottamus meidän älymme kykyyn avata kaikki kasvun pullonkaulat, ennen kuin ne ennättävät kehittyä todellisiksi ongelmiksi.

Ehkä viisaammin ongelmaa lähestyi kuitenkin Karl Marx, joka määritteli työn ihmisen – tuon ylivoimaisella älyllä varustetun nisäkkään – ja muun luonnon väliseksi aineenvaihduntaprosessiksi. Kirkkaimpina hetkinään Marx puhui tarpeesta saattaa tämä aineenvaihduntaprosessi rationaaliseen hallintaan niin, että me ihmiset emme ajautuisi tuhoamaan oman toimintamme aineellisia edellytyksiä.

Ajatusta voidaan venyttää niin, että jatkossa otamme missioksemme koko maapallon muuttamisen älykkääksi planeetaksi. Siis planeetaksi, jolla me ihmiset pyrimme tietoisesti sovittamaan omat toimintomme kestävän kehityksen rajoihin. Ja jolla me samalla huolehdimme neljä miljardia vuotta kestäneen evoluution tulosten säilymisestä niin, että prosessi voi jatkua kohti yhä kompleksisempien elämän muotojen kehittymistä. Samalla voimme pelastaa runsaat kaksi vuosisataa solmitun älyn ja työn liiton sitä nyt uhkaavalta katastrofilta.