Älykkyys systeemitasolla

Jos hieman kärjistän, voisin väittää, että on melko turha näperrellä yksittäisten tietotyöläisten fiksumpien työtapojen parissa, jos samaa älykkyyttä ei opita siirtämään palvelujärjestelmien toimintaan.

Pääosa tämän blogin kirjoituksista käsittelee älykästä työtä yksilön tai oman työyhteisön näkökulmasta. Hyvä niin, koska tälläkin saralla on vielä paljon tehtävää. Yksilötasolla asiat ovat kuitenkin vielä helppoja verrattuna laajempiin järjestelmiin, kuten vaikkapa julkiseen hyvinvointipalvelujärjestelmään, EU:n rahaliittoon tai yritysten muodostamiin palveluekosysteemeihin (esim.  Applen iPhone ja sitä tukevat palvelut).

Toimivatko EU, Euroopan keskuspankki, euromaat, IMF, yksityiset sijoittajat ja muut keskeiset toimijat yhdessä fiksulla tavalla? Talouskriisin tempoilevan ja hitaasti etenevän ratkaisuprosessin valossa vaikuttaa, että toiminta voisi olla älykkäämpääkin.

Entä julkinen hyvinvointipalvelujärjestelmä? Kannustaako järjestelmä yksittäisiä toimijoita (kuntaorganisaatioita ja yksityisiä palveluntarjoajia) kehittämään yhdessä koko järjestelmän tuloksellisuutta siten, että palveluiden laatu, saatavuus ja kustannustehokkuus paranevat? Vai meneekö energia oman organisaation aseman turvaamiseen?

Älykäs työ -pohdinta yksilö- tai työyhteisötasolla auttaa kyseenalaistamaan ja uudistamaan luutuneita ja tehottomia toimintatapoja. Samanlaista kyseenalaistamista tarvittaisiin laajemminkin tietoyhteiskuntamme järjestelmissä. Nykymaailmassa toimijoiden kytkeytyneisyys ja koko järjestelmän toimivuuden merkitys korostuvat. Ei auta vaikka oma julkinen taloutemme olisi kohtuullisen vakaalla pohjalla, jos kumppanimme rahaliitossa vetävät meitä suohon. Teknisiltä ominaisuuksiltaan erinomaiset älypuhelimet jäävät kaupan hyllylle, jos kilpaileva ekosysteemi tarjoaa hyvän tuotteen lisäksi ylivertainen palveluvalikoiman.

Yksittäisen toimijan menestymisen ratkaisee siis usein koko järjestelmän yhteispelin toimivuus. Periaatteessa yksinkertainen havainto, mutta hankala muuttaa käytännön toiminnaksi. Eräänä keskeisenä haasteena on isojen järjestelmien kompleksisuus sinänsä: ymmärtääköhän kukaan oikeasti mitä rahaliitossa tapahtuu tai mistä esimerkiksi suuren kaupungin hyvinvointipalvelujärjestelmän tuottavuus kokonaisuutena muodostuu? Toinen iso kysymys on järjestelmän johtajuus: kenellä on oikeus johtaa järjestelmään kuuluvia itsenäisiä organisaatioita? Kuka tekee päätöksen älykkäämpiin toimintatapoihin siirtymisestä?

Yksilötasolla tiedämme, että toimisimme tehokkaammin ja arkemme sujuisi jouhevammin, jos ottaisimme käyttöön tälläkin sivustolla esiteltyjä älykkään työn keinoja (vaikkapa pitämällä säännöllisesti etätyöpäiviä). Vastaavasti toimiessamme järjestelmien osana on helppo tunnistaa hullunkurisia käytäntöjä, joita korjaamalla koko järjestelmä muuttuisi toimivammaksi. Varmasti itse kullekin tulee helposti mieleen tällaisia esimerkkejä vaikkapa terveydenhoitopalveluista. Omassa työssään jokainen voi itse aktiivisesti vaikuttaa omiin työtapoihinsa. Sen sijaan järjestelmätasolla muutosten käynnistäminen edellyttää muidenkin saamista mukaan toimintaan.

Tämä kirjoitukseni loppuu nyt hieman latteasti, koska minulla ei oikeastaan ole vielä tarjota lääkkeitä järjestelmätason haasteisiin. Ehkäpä sinulla on. Joitakin ajatuksia tästä ongelmakentästä löytyy tuoreesta Suomen Kuntaliiton kirjasta ”Arvoverkkoa kokemassa – saaliina tuottavuutta ja innovaatioita”, joka on maksutta ladattavissa Kuntaliiton verkkosivuilta: http://shop.kunnat.net/product_details.php?p=2553.